23.12.2011

Joulukuulumiset

Joululahjat hommattu, kinkku odottaa paistamista. Huomenna jouluaatto!! Nyt täytyy kyllä sanoa, että kovin ei joululta tunnu, lasten takia vaan vähän valoja laitettu ikkunoihin. Kuustakaan ei tänä jouluna meillä nähdä, vuokrakämppä on niin pieni. Joulusiivouksiksikin riittää pelkkä imurointi ja lattioiden pesu. Ajatukset jo ensi kuussa, kun vihdoin koittaa muutto!

Raksarintamalla on ollut vilskettä. Märkätilat laatoitettu. Kuviakin olisi, mutta taidan laittaa niitä vasta joulun jälkeen. Maanantaina tuli Topi-Keittiöltä kalusteet ja samaan rytäkkään myös laminaatit, kiuas, lämminvesivaraaja ja keskuspölynimuri.

Tämä aaton aatto on kulunut viimeistelytavaroita sisään kantaessa. Aamulla tuli lauteet, väliovet, listat ja pääovi. Sisällä nyt niin ahdasta, että aivan sääliksi käy kalusteasentajaa =)

Ensi viikon tiistaina vihdoin sitten saadaan kalusteet paikoilleen!

Rauhallista joulunodotusta kaikille!

26.11.2011

Hankintoja taas

Viime viikolla on käyty mittaamassa lattia. Hyvin on kuivunut, joten ensi viikolla tulee laatoittaja. Pärjättiin ilman erillistä lämmitintä ja kuivainta koko syksy, liesituulettimen mottori on hoitanut homman hyvin!

Tässä odotellessa on tullut vähän shoppailtua. Pesuhuoneeseen tehostelaatoiksi suihkun ja pöntön taakse haettiin Bauhaussista tällaista kivimosaiikkia:

Saunaan kiukaan taakse nurkkaan ostettiin Kodin Terrasta tällaista laattaa. Kuvassa ei näy pienet kimallukset, joita laatan pinnassa on.


Keittiön pöytä onkin tilattu aiemmin jo, mutta tällainen se on:

Ruokapöydän tuolitkin tilattu ja saapuneet. Mustat istuintyynyt ei tule meille, tilalle ostan valkoiset tai beessit:

7.11.2011

Kalustekuvat

Tässä vihdoin kuvia kalusteista. Laatat ei vastaa niitä, mitkä itse valitsimme.





Keittiön, kodinhoitohuoneen ja eteisen ovet Topi-keittiön Rauhala. Keittiön ja kodinhoitohuoneen tasot Patinoitu pronssi WC:n ovet tummanruskea Luoto.

5.11.2011

Maalaukset ja tapetointi

Tapetointi ja maalausurakka takana. Kivan näköistä tuli ja vielä paremmalta näyttää nyt kun otin muovit ikkunoista pois, pääsee luonnonvalo sisään. Saunakin on paneloitu. Materiaalina siellä on lämpökäsitelty haapa. Ihanan sileä pinta ja se tuoksu on aivan mieletön!

Autokatokseen on saatu jo muutama kattotuolikin paikoilleen. Pellit ja rännit pitäisi siihen vielä tilata. Maalata en enää tälle syksylle jaksa, eikä se maali taitais näin kosteilla ilmoilla enää kunnolla kuivuakkaan.

Pihaa ollaan koitettu siivoilla rakennusromusta. Liiteri on jo melkeen täynnä pelkistä rakennuksesta jääneistä puista.

Tässä muutamia sisäkuvia ja autokatoksestakin yksi. Kuvissa värit vähän tummempia mitä luonnossa ja taitaa tuossa kameran linssissäkin olla vähän pölyä..






19.10.2011

Sisähommat hyvällä mallilla

Hiljaiseloa on ollut raksalla ja myös täällä blogin puolella. Mutta nyt ollaan taas edellä aikataulusta. Sisäseinät levytetty, sisäkatto paneloitu, takka valmis ja tällä viikolla on vielä luvassa saunan panelointi. Ledit ja kiuaslinssi tuottaa vaan harmaita hiuksia. Valitsimme 9 lediä ja niiden sijoittaminen saunan kattoon on aika haasteellista. 6 lediä olisi siis riittänyt vallan mainiosti! Lasten huoneen tapetit saapuivat postitse ja parit seinätekstitarratkin on jo tilattu. Viikonloppuna käyn paikallisessa sisustusliikkeessä tilaamassa Miljögårdenin ruokapöydän. Enää pari kuukautta muuttoon!! Autokatoksen antura on valettu ja ensiviikolla ehkä päästään jo elementtien pystyttämiseen.




 Nean leikkimökki. Huopakatto vielä puuttuu. On muuten hyvän kokoinen sisältä kun itsekkin pystyy suorassa seisomaan. Kuva vähän hämää, kun on kaukaa otettu.

25.9.2011

Maalauksen viimeistelyä

Maalaukset vihdoin loppusuoralla. Enää muutamia nurkkalautoja maalaamatta. Aamusta iltaan on saanut sutia, mutta nyt saakin sitten talvi ja kylmät ilmat tulla..

Sisällä väliseinärungot ja sähköt asennettu. Takka kannettiin sisään ja ensi viikolla tulee muurari ja väiseinän levytys.

Tässä taas muutamia kuvia:



 Takaterassilta jätettiin aidat pois, koska laajennusta on luvassa.



9.9.2011

Tilannepäivitys

Reilu pari viikkoa on nyt kulunut talopaketin pystyttämisestä. Siinä ajassa on koitettu sompailla työn ja vapaa-ajan välillä. Mutta paljon on tapahtunut. Talo on miltei päätykolmioita vaille maalattu, lato on miltei valmis, vain osa katon huopia puuttuu. Talo on muuttunut enemmän kodin näköiseksi: peltikatto asennettu, lattia valettu ja väliseinän rungotkin paikallaan. Ensi viikolla tulee sähkömiehet.

Sisustusvalinnat vaan tuottaa harmaita hiuksia.. Valikoima on vähän ehkä päivittämistä vailla, mutta eiköhän se oikea laatta ja tapetti meidänkin taloon löydy. Keittiön välitilan laatan varmaan hommaamme itse, samoin pesuhuoneen tehostelaatat. Laminaatin saimme tänään yksimielisesti valittua.

Sähkömuutokset oli loppujen lopuksi helppo tehdä, vaikka ensin homma tuntui toivottomalta. Halogeenejä tuli n. 30, saunaan ledit ja kiuaslinssi ja muutamia pistorasioita ja tv-rasioita lisättiin. Hintaahan tuolle muutosmäärälle tuli, mutta hyvähän ne on tässävaiheessa laittaa, ettei sitten muuton jälkeen rupea harmittamaan.

Tässä muutamia kuvia tän kuluneen parin viikon ajalta:

 Ei kuvassa ihan oikean värinen, yläosakin vielä maalaamatta..



 Korotettu olohuoneen/keittiön katto

 Lattiavalun tasoitusta
Meidän lattiavalinta vakiomalliston ulkopuolelta Quickstepin Vaalea tammi harmaa. Joka reunalle tulee viisteet.

24.8.2011

Talopaketti saapui!!

Aamuvarhain oli työmiehet raksalla hommissa. Tänään oli siis päivä jota ollaan ootettu moooonta kuukautta. Tässä muutama kuva eri vaiheista. Rekalla oli vähän töitä päästä peruuttamaan tontille..




                                           Ensimmäinen pala matkalla paikalleen


                                          Kuva sisältä olohuonetta ja takaterassin ovi


                                          Etuosa

                                          Takaosa

22.8.2011

Positiivinen yllätys

Tänään tuli sähköpostille kalustemuutosten hinta. Jännityksellä avasin postin, kun ajattelin muutosten olevan ainakin 2000€. Mutta kuinkas kävikään.. Lopulliseksi hinnaksi tuli peräti 121 €!!!!!! Pari kertaa piti hieroa silmiä, että usko todeksi. Mutta, positiivinen yllätys siis =)

Sähkömuutoskuvista jouduin soittamaan Designtalolle, kun niitä ei ole vieläkään postitettu meille. Alkaa olla kiire, kun pari viikkoa niin on lattian valut yms. No, lupasivat lähettää heti ja muutokset niihin pitääkin olla sitten nopealla aikataululla tehtynä ensi viikolla.. Syy tähän viivästymiseen on se, että alkuperäistä talotoimitusta jouduttiin muuttamaan rakennusluvan viivästymisen takia, niin jotenki se ei ollut rekisteröitynyt tietoihin.

Laitan kuvat keittiömuutoksista kunhan saan ne tallennettua koneelle yms..

Ylihuomista odotellessa =)

17.8.2011

Kalustemuutokset tehty

Tänään kävin Topi-Keittiöllä suunnittelijan kans läpi muutokset mitä halutaan kalusteisiin. Vessa ja eteisen naulakkokaappi meni täysin uusiksi ja keittiöön ja kodinhoitohuoneeseenkin tuli muutamia muutoksia.

Kaapistojen oviksi valittiin Rauhala valkoisena:
Ja vetimiksi tällaiset:
Liesituuletinvalintakin kävi suhteellisen helposti, ei siis otettu tavallista vakiomallia yläkaappeineen.
Seuraavaksi valittavien listalla olisi hanat, wc-pöntöt ja suihkusysteemi.

Niin joo, tärkein meinasi unohtua..

TASAN VIIKKO NIIN MEILLÄ ON TALO PYSTYSSÄ =)


15.8.2011

Takkavalinta tehty

Takan valinta kävi yllättävän kivuttomasti. Vielä pitäisi muutos ilmoittaa yhteyshenkilölle. Tällainen malli Uunisepiltä ilman leivinuunia tuli valittua:
Edellisessa talossa meillä oli vuolukivitakka, ja täytyy sanoa, etten enää moista möhkälettä ottaisi vaikka ilmaiseksi saisi =)

Tontilla on tänään tarkotus olla joku palaveri ja alajuoksun asennus.

11.8.2011

Sisätäyttöä ja routaeristystä

Eilen alko sisätäyttö. Vettä satanu kokoajan, joten ei mitään herkkua olla tontilla. Aki on reippaasti jaksanu, välillä ollaan lasten kanssa viety kahvia termarissa. Tänään aamusta täyttö saatiin valmiiks ja tärytettyä ja nyt laitetaan sadevesijärjestelmää ja routaeristyksiä. Routaeristykseen käytetään Finnfoamia, eikä tavallista styroksia.

Tonttikeskuskin on saatu kiinnitettyä ja kuituliittymäkin PPO:n toimesta käyty tontin rajalle vetämässä.

Terrasta hain pari päivää sitten maalinäytteitä. Tässä odottelen, että tulis sateeton hetki, niin sais koemaalailla.

Tässä muutamia kuvia tänhetkisestä tilanteesta: